Parisuhteeni ennen ja nyt
Olen ollut yli kymmenen vuotta elämästäni parisuhteissa. Yhtä lukuunottamatta jokainen suhteeni on ollut vakava ja sisältänyt myös yhdessä asumista. Lyhyiden sinkkupätkien aikana olen epätoivoisesti hakenut huomiota milloin keneltäkin kaksilahkeiselta, ajautunut epätyydyttäviin irtosuhteisiin ja sekoillut myös varattujen miesten kanssa. Uskallan myöntää saaneeni jopa jotain sairasta tyydytystä siitä, kun seurusteleva mies on pettänyt kumppaniaan minun kanssani.
Olin ennen tätä nykyistä ja pisintä suhdettani hyvin helposti ihastuvaa sorttia, enkä ole aina pysynyt vain omalla tontillani. Petin jokaista kumppaniani riippumatta siitä, kuinka hyvin he minua kohtelivat. Tuhosin elämäni rakkauden ja parhaan suhteeni hölmöilyilläni, enkä voi koskaan antaa sitä itselleni anteeksi. En tiedä, mikä sai minut lopulta muuttumaan, mutta en enää edes tunnista itseäni noilta ajoilta. Käyttäydyin oksettavasti, eikä tekojani voi mitenkään puolustella edes nuoreen ikääni vedoten. Toimin myös aina selvin päin eli en voi pistää käytöstäni känninkään piikkiin (jota pidän joka tapauksessa yhtenä naurettavimmista selityksistä pettämiselle).
Nykyinen mieheni on yhtä lailla pettänyt jokaista aiempaa kumppaniaan ja olemme puhuneet paljon luottamuksen merkityksestä parisuhteessamme. Olemme käyneet menneisyyden virheitämme yhdessä läpi ja sopineet tarkasti suhteemme pelisäännöistä jo alkumetreillä. Molemmille on selvää, ettei suhteemme voisi toipua pettämisen aiheuttamasta tuskasta, vaan edessä olisi väistämättä ero. Tieto lisää tuskaa, mutta loppupeleissä olen erittäin tyytyväinen siihen, että puhuimme avoimesti näistä asioista jo suhteemme alussa. Vaikka siitä seurasikin runsaasti (turhaa) epäluuloa ja mustasukkaisuutta molemmin puolin, niin tällä hetkellä voisin väittää keskinäisen luottamuksemme kasvaneen jo suurimpaan mahdolliseen mittaansa. Toki kaiken kokemani ja kuulemani jälkeen minusta tuskin koskaan tulee enää mitään sinisilmäistä idioottia, joka ei huomaisi varoitusmerkkejä pettämisestä ajoissa ja puuttuisi tilanteeseen heti. Uskon ja toivon kuitenkin hartaasti, ettei niin tulee kohdallamme käymään. Silti mielestäni ikinä ei kannata luottaa kehenkään niin paljon, että tuon luottamuksen rikkoutuminen voisi romahduttaa oman maailman (ja mielenterveyden) lopullisesti pirstaleiksi.
