Naisellisuus kateissa
En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen naisellisena, viihtynyt koruissa ja hepeneissä tai jaksanut juurikaan panostaa ulkonäkööni. Kaunistautumiseni on varsinkin nykyään todella kausiluontoista ja ajoittuu pääasiassa juhliin tai lapsivapaisiin viikonloppuihin. En edes muista, kuinka monta vuotta mahtaa olla kulunut viimeisestä kampaajakäynnistäni. Leikkaan hiukseni itse ja säästän siinä sekä aikaa että rahaa. En ole koskaan käynyt jalka- tai käsihoidossa ja kasvohoidossakin vain kerran (teininä äidin ehdotuksesta). Ennen äitiyttä viitsin sentään laittaa edes ripsiväriä ainakin kodin ulkopuolelle lähtiessäni, mutta enää ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Onhan siinä nyt hirveä työkin pestä meikit pois illalla! En omista edes kasvovoidetta, vaan käytän ainoastaan apteekin hajustamattomia perusvoiteita (joita saan suhteilla ilmaiseksi). Ihonikin voi selvästi paremmin eikä kuki kuin narsissipenkki kevätauringossa, kun olen vähentänyt meikin ja muiden turhien kemikaalien käyttöä.
Vaatteita tai kenkiä en osta itselleni juuri koskaan, ja vaatekaappini sisältö koostuukin pääasiassa lähipiirini vanhoista vaatteista. Lainaan usein myös mieheni vaatteita, koska hänenkin valikoimansa on laajempi kuin omani. Lisäksi iso osa omista vaatteistani ei enää mahdu minulle enkä ole pitkään aikaan omistanut esimerkiksi sopivia farkkuja. Olen välttänyt uusia vaatehankintoja jo vuosikausia siinä luulossa, että ”ihan pian laihdun takaisin teini-ikäisen mittoihin ja sitten joudun uusimaan koko vaatekaappini sisällön”. Sitä odotellessa… Lapsen vaatteet ostan kyllä jostain käsittämättömästä syystä lähes aina uutena, vaikkakin lähinnä alennusmyynneistä tai halpahalleista.
Epämukavimpina asusteina pidän ehdottomasti koruja ja laukkuja (luokitellaanko ne edes asusteisiin?). Vältän varsinkin laukun käyttöä viimeiseen asti ja pyrin valitsemaan juhla-asunikin sen perusteella, kuinka paljon tarvitsen säilytystilaa tavaroilleni. Rakastan siis taskuja ja yleensä saan niihin tungettua kaiken tarpeellisen, enkä joudu kantamaan mitään ärsyttävää nyssäkkää olallani tuntikausia. Reppua käytän aina muissa kuin juhlatilanteissa, jos tavaraa on kannettavana paljon. Koruja karsin usein jo juhlan tai illanvieton aikana ja viimeistään korut lähtevät heti kotiin palatessani. En käytä edes korvakoruja tai kihlasormusta arkisin, kun ne tuntuvat koko ajan häiritsevän.
On minussa kuitenkin jotain naisellista. Himoitsen kauniita korkokenkiä, vaikka käyttöä niille on vain muutaman kerran vuodessa. Nypin ja värjään kulmakarvani säännöllisesti ja pidän kynnet kauniina. Haaveilen pitkistä hiuksista ja teen mielelläni lettejä. Rakastan hyviä hajuvesiä ja tuoksukynttilöitä. Pidän kauniista kukista ja kimaltavista asioista. Omaan ulkonäkööni kohdistuvasta huolettomuudestani poiketen olen todella tarkka kotini esteettisyydestä ja varsinkin värien yhteensopivuudesta.
Monesti mietin, kuinka paljon helpompaa olisi olla mies. Mies saa rehottaa lähes luonnontilassa kenenkään kauhistelematta. Kunhan pistää juhliin vähän siistimpää vaatetta päälle, niin kaikki ovat tyytyväisiä. Miesten keskuudessa ihmetystä aiheuttaa ennemminkin liiallinen itsensä puunaaminen. Olen itsekin todistanut useita kertoja, kuinka koruja käyttävät ja hiuksiaan laittavat miehet leimataan jopa homoiksi. Mielestäni jokaisella on oikeus sukupuolestaan riippumatta puunata itseään juuri niin paljon kuin haluaa, eikä siihen ole kenelläkään puuttumista. Minulle riittää, kun jokainen huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ainakin sen verran, ettei muiden tarvitse kärsiä hajuhaitoista.