Alkoholi ja nuoruus
En ollut alaikäisenä lainkaan kiinnostunut alkoholinkäytöstä, vaikka kaikki muut kaveriporukassani joivat enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Itselleni raittius alaikäisenä oli ennemminkin itsestäänselvyys kuin mikään erikoinen asia, mutta kanssaihmisissä se aiheutti välillä kummallisia reaktioita. Ensimmäinen poikaystäväni yritti jopa salaa juottaa minulle viinaa limun seassa kuvitellen, etten huomaisi hänen ”pikku jekkuaan”. Idiootti.
Lopulta hieman yli 18-vuotiaana päätin kokeilla. Halusin palavasti selvittää, mikä siinä juomisessa on olevinaan niin ihmeellisen hauskaa. Olin hyvin skeptinen, enkä todellakaan odottanut mitään mukavaa kokemusta. Valitsin kaupasta useita eri makuisia siidereitä ja maistelin niitä yksin kotona. ”Tavalliset nuoret” kai kokevat ensihumalansa kotibileissä tai kaupungilla kaveriporukassa, mutta jostain syystä olin tässäkin asiassa sen verran järkevä, että halusin aloittaa turvallisessa ympäristössä. Enhän voinut yhtään tietää, millaisen olotilan alkoholi minulle aiheuttaa ja kuinka pienestä määrästä humallun. Alkoholin kitkerä maku tuntui jopa noissa makeissa siidereissä kamalalta, enkä meinannut saada juomia millään alas. Muistan, kuinka pääni alkoi tuntua sumuiselta ja tasapainoni heikentyi. Olisinkohan juonut edes kahta pullollista ensimmäisellä kerralla, mutta sekin oli mielestäni jo liikaa. En nauttinut lainkaan siitä olosta, mutta jatkoin silti kokeiluja. Eikä mennyt aikaakaan, kun jo ensimmäistä kertaa oksensin vessassa varmana siitä, että kuolen siihen paikkaan. Enpä kuollut vielä niinä kymmeninä seuraavina kertoinakaan, mutta opin kyllä lopulta tunnistamaan rajani.
Meni vielä vuosia eteenpäin niin, että olin lähes aina selvin päin muiden juhliessa. Viihdyin kuskin ominaisuudessa ja join itse vain harvoin. Ottaessani otinkin sitten oikein olan takaa, josta seurasi usein ylilyöntejä ja harkintakykyni katosi välillä täysin. Ajoin useita kertoja humalassa autoa ja kerran jopa päästin alaikäisen, pilvessä olevan ystäväni autoni rattiin, koska olin itse liian kännissä kyetäkseni ajamaan. Saan olla todella kiitollinen, ettei mitään koskaan sattunut. Olisi epäilemättä ollut tarpeen jäädä heti ensimmäisellä kerralla poliisin haaviin, niin olisin ehkä tajunnut toimintani vakavuuden. Näitä idotismin multihuipentumia oli kuitenkin useita, enkä jäänyt kertaakaan kiinni.
Alkoholinkäyttöni alkoi lisääntyä selvästi tavattuani nykyisen mieheni. Hänelle oli ihan normaalia ottaa pari olutta grillatessa, yksi ruoan kanssa ja muutama pihatöiden lomassa. Olin tottunut näkemään hyvin erilaista juomiskäyttäytymistä (kova känni kerran tai pari viikossa), ja tuollainen lähes päivittäinen tissuttelu oli minulle ihan uusi asia. Pian huomasin jo itsekin olevani lähes päivittäin humalassa. Saatoin ottaa ensimmäisen juoman jo aikaisin aamulla, nukkua välissä muutaman tunnin ja jatkaa taas. Kohtuus tuntuu asiassa kuin asiassa olevan minulle hyvin vaikea käsite, ja niinpä se mopo riistäytyi käsistä tälläkin kertaa. Kaikki ei voi olla ihan kunnossa, jos löytää itsensä vertailemasta eri alkoholijuomien litrahintoja suhteutettuna niiden alkoholimäärään samalla pohtien, mistä saisi halvimmat kännit.
Minun olisi varmasti helpompi rajoittaa alkoholinkäyttöäni, jos kärsisin edes joka toisen kerran jälkeen krapulasta. Vaikka olen juonut satoja kertoja, niin selkeä krapula minulla on ollut arviolta vain alle kymmenen kertaa. Kävisin mielummin vaikka synnyttämässä, kuin kärsisin koko päivän kestävästä hillittömästä krapulasta. En ole myöskään koskaan menettänyt muistiani tai liikuntakykyäni, vaikka olen ollut sammumispisteessäkin monet kerrat. Ehkä minulle on vain ”siunaantunut” erinomaiset alkoholistin geenit.
