Alkoholi ja lapsuus
Biologinen isäni oli alkoholisti, joka päätyi lopulta itsemurhaan. Minulla ei ole mitään muistikuvia hänestä, sillä epäluotettavuutensa takia äitini ei voinut antaa minua hänelle hoitoon, ja siitä syystä olen nähnyt tuon miehen viimeksi taaperoikäisenä. Onneksi äitini löysi pian rinnalleen uuden miehen, oikean isäni, joka kasvatti minut tasavertaisena tyttärenään sisarusteni rinnalla.
Jouduin jo hyvin pienenä näkemään alkoholinkäytön nurjat puolet. Pelkäsin isoisääni ja setääni heidän ollessaan humalassa. Tarkemmin ajatellen taisin pelätä tai vähintäänkin arastella kaikkia selvästi päihtyneitä ihmisiä (omia vanhempiani lukuunottamatta) riippumatta siitä, olivatko he hyväntuulisia vai eivät. Minulle ei siis kuitenkaan ole koskaan tehty mitään pahaa, uhkailtu tai peloteltu tarkoituksella. Pelkästään humalaiset kasvot ja kovaäänisyys riittivät saamaan minussa aikaan voimakasta turvattomuuden tunnetta. Vielä tänä päivänäkin tunnen oloni epämukavaksi tietyn tyyppisten humalaisten seurassa varsinkin ollessani itse selvin päin.
Kotona oli aina hyvä olla. Koska tahansa sai soittaa vanhemmille, jos alkoi pelottaa. Joka kerta tultiin hakemaan kellonajasta riippumatta, kerran jopa taksilla. Jossain vaiheessa kuitenkin alkoholi hiipi myös kotiimme, paikkaan, joka siihen asti oli tuntunut parhaalta mahdolliselta turvapaikalta. Pahimpana pelon hetkenä on mieleeni jäänyt kerta, kun vanhemmat olivat lähteneet baariin ja kirjoittaneet vain lapun keittiön pöydälle puhelinnumeron kera. Syystä tai toisesta joku meistä heräsi yöllä ja pelästyimme todella paljon. Minun piti vanhimpana yrittää rauhoitella pienempiä ja yrittää saada vanhempia puhelimella kiinni. Muistan itsekin pelänneeni todella paljon, mutten tietenkään voinut näyttää sitä nuoremmille sisaruksilleni.
Setäni oli kerran kylässä ja heräsin isäni mentyä jo nukkumaan. Näin äitini ottavan sedältäni suihin ja pakenin pian takaisin huoneeseeni, ettei minua huomattaisi. Isänikin havahtui jonkin ajan päästä hereille ja huudon määrästä päätellen tajusi, mitä hänen selkänsä takana oli puuhattu. Toista samankaltaista tilannetta todistin, kun äitini eräänä viinanhuuruisena yönä nuoleskeli kiihkeästi isäni hyvän ystävän kanssa. Kerran äiti sai loistoajatuksen lähteä kännissä auton rattiin, jolloin jouduin soittamaan poliisit perään. Stereot ovat lentäneet parvekkeelta muistaakseni useampaankin otteeseen. Meitä lapsia on jo hyvin nuorina käytetty öisien riitojen sovittelijoina. Koskaan ei voinut nukkumaan mennessä tietää, herääkö muutaman tunnin päästä huutoon ja paukkeeseen. Teini-ikäisenä ja siitä eteenpäin jouduin varsinkin kesälomien aikaan häpeämään monet kerrat humalaisia vanhempiani. Koskaan ei tiennyt kavereita kotiin tuodessaan, että millaiset bileet on vastassa.
Tänä päivänä osaan jo löytää noistakin ajoista jotain positiivista: Vanhempani eivät olleet mitään rappioalkoholisteja ja joivat pääasiassa vain keskiolutta. Molemmat kävivät töissä ja meistä pidettiin aina huolta. Kaikkien kaverit ja kumppanit olivat meille tervetulleita, emmekä koskaan kokeneet väkivaltaa. Valitettavasti on monia alkoholistien lapsia, joiden tilanne on huomattavasti pahempi…
